RAKKAUDESTA RAVINTOON

Ajatus omasta kahvilasta oli pitkäaikainen haave, jonka toteutuminen oli yhdistelmä monien vuosien suunnittelua ja ahkeraa työtä, mutta lopulta vain sarja avoimen mielen tuomia uskomattomia onnenkantamoisia. Kahvilaa pitää nuori yrittäjänainen, jonka arki on tehty positiivisesta mielestä, eteenpäin katsovasta asenteesta, ihanasta ruoasta ja terveellisistä herkuista, sekä halusta palvella ihmisiä. Hyvinvointi, itsestä ja toisista huolehtiminen on minulle sydämen asia, ja niistä ammennan ilon ja tarmokkuuden tämän suloisen pienen kahvilan pyörittämiseen.

Kembuzissa vain mielikuvitus on rajana ja pienestä keittiöstämme pursuaakin vähän väliä naurunremakoiden seasta uusia ihania makuja, monipuolisista raaka-aineista loihdittuna. Luotamme siihen, että puhtaalla ravinnerikkaalla ruoalla voi saada ihmisen kehossa ihmeitä aikaan!

Oma tieni sen löytämiseen, minkälainen ravinto todella ravitsee kehoani ja saa minulle tasapainoisen olon, oli ehkä turhankin pitkä ja kuoppainen. Sen vuoksi on ihanaa nähdä, että ihmiset ovat nykyään yhä enemmän aidosti kiinnostuneita omasta terveydestään ja haluavat palkita omaa kehoaan pitämällä siitä huolta. Se on vähintä ja samalla suurinta, mitä voimme kehollemme tehdä vastapalvelukseksi siitä, että se joka päivä kohtaa arjen haasteet kanssamme. 

Meille on tärkeää huomioida erilaiset ruokavaliot parhaamme mukaan. Tavoitteenamme on, että keittiömme luomuksista löytyy jokaiselle jotakin ja tuotteemme antavat hyvän olon, iloisen mielen sekä laadukasta energiaa päivääsi.

Valmistamme kaiken omin käsin, tuemme paikallisia pientuottajia ja käytämme luomua aina kun se on mahdollista. Kerrothan meille toiveistasi, jotta kahvilamme voi olla sinunkin kahvilasi.

Rakastu itsestäsi huolehtimiseen Kembuzissa ♥

 

 

 
 
25634956_10155254441266235_303667785_o.jpg